27.4.2016

Singapore, leikkisiks sä taas mun kaa?

Tentti ohi ja valtakunnassa taas kaikki semiOK+. Voitte tulla pois piiloista, mun kiihkoiluvaihe on laantunut. 







Aloin pohtimaan, että mitä tapahtuis, jos meillä olis kaikki aina tasaisen hyvin. Jos olis pelkkää hattaraa ja nousuhumalaa. 

Se olis ihan kamalaa. 

Miten muutenkaan niitä hyviä hetkiä osaa arvostaa, kuin vertaamalla huononpiin hetkiin? Eihän semmosta absoluuttista onnellisuus-asteikkoa ole. 

Juju on saletisti siinä, että joskus tarttee tunkea mindfulness hanuriin ja mielenosoituksellisesti skipata tenttiin luku [se on tälle opiskelijalle pahin mahdollinen rikos], koska v*tuttaa niin ankarasti. On ihan OK hajota jokaikiseen vastaantulijaan ja siihen, ettei kämppiksien pissa ikinä osu suoraan pönttöön ja eilen oli ruokalasta banaanismoothiet loppu ja sitäpaitsi eilisen tentin valvojalla oli niin ruma paita, että multa meni feng shuit ihan pilalle, eli mun huono arvosana on ihan varppina sen syytä.

Kyllä se kiihko aina aikanaan loppuu.

Joten, kuules Singapore. Tätä kirjoittaessa mä en jaksa olla enää pahalla tuulella, ja on tullut anteeksipyynnön aika. Aikuisten oikeesti mä tykkään asua täällä. Siitäkin huolimatta, että välillä kaiken sen hajoilun keskellä klikkailen lentoliput pohjoisnavalle ja mietin, että mikähän aivopieru oli hakea päiväntasaajalle vaihtoon. 

Ollaanko taas kavereita? 

// After days of struggling and complaining about school and living in Singapore, I've been thinking about happiness in general and how it is affected by location. It seems that the amount of happiness is constant and even now as I live in paradise, life hasn't always been just flowers and unicorns. Good and bad days in a row, and that is the way it should be.