12.4.2016

On a battlefield

Koulun kirjasto on muuttunut taistelukentäksi. Vierailin siellä tänään.

Kauhea väenpaljous. Käytäville on tuotu ylimääräisiä työpisteitä, mutta siltikin osa taistelijoista joutuu työskentelemään lattialla. Joukot on ryhmittyneinä erilaisiin muodostelmiin: Osa taistelee yksin viimeistellen viimeisiä projektejaan, osa taistelee osana isompaa ryhmää. Kaikki ovat taisteluasemissaan sormet jatkuvasti liipasimilla, ja aseistuksena on Applen tai jonkun muun merkin ultramoderni läppäri.
Korkein mahdollinen hälytystila, ja opiskelutilojen aukioloajat on sitä varten nostettu ympärivuorokautiseksi. 

Tunnelma on tiivis ja huokuu epätoivoa. Kukaan ei naura eikä rallattele musiikin tahtiin. Hauskanpito on ehdottoman kiellettyä. Hiljaisuus on suorastaan ahdistavaa, ainoastaan kuuluu näppäimistön armoton hakkaus ja takahuoneen printterit, joita huudatetaan jatkuvasti.

Näissä tuliasemissa keskittyminen ei herpaannu hetkeksikään.

Tenttikauden alkuun on vielä kaksi viikkoa, mutta ekat uhrit on nähtävissä jo nyt. Tieto siitä, että jokainen tentti arvostellaan täällä kilpailuna toisiaan vastaan, on ahdistava. Lisäksi vain parhailla arvosanoilla on arvoa - täällä joissakin työpaikoissa palkka lasketaan suoraan todistuksen keskiarvon funktiona.

Näin opiskelijoiden itkevän tuskissaan. Jotkut ovat hyytyneet lattialle nukkumaan.

Tältä taistelutantereelta puuttuu lääkintäjoukot. Kuka näitä taistelijoita tulee paikkaamaan? Kuka kantaa hyytyneet kotiin nukkumaan ja sanoo niille, että kyllä se siitä? 

Ei ainakaan proffat, ne on niitä pahiksia.

(Mä lähdin takaisin kotiin jatkamaan omia opiskeluja. Kirjaston tunnelma latisti omaa Trolol-mua-ei-arvosanat-kiinnosta asennetta liikaa.)