28.4.2016

Hiking to Mama Sung's home @ Sapa, Vietnam

"Read this!

Hello, maybe you just got of the bus, you're tired and grumpy, but I was there too and I still decided to listen to Mama Sung and that was the best decision ever! TRUST HER and her friends! Everything was incredibly amazing and Mama Sung is an angel! -- Go for it! -TOM :) "
Me oltiin juuri tuon ylläolevan teksin mukaisessa tilanteessa. Oltiin matkustettu kahdeksan tuntia yöjunalla, siihen päälle tunti pomppuista tietä vuoristossa. Mua ja mun matkaseuralaista väsytti, eikä me haluttu kenenkään pikkumummelin ryöstää meiltä meidän ainoaa päivää Sapassa. Se piti käyttää parhaalla mahdollisella tavalla.

Mutta Mama Sung halusi meidät. Hän jahtasi juosten sitä bussia, jossa me istuttiin, ja kun vihdoin oltiin perillä, annettiin sille hetki aikaa perustella, miksi meidän muka pitäisi lähteä sen mukaan. Se kaivoi käsilaukusta pikkuruisen muistivihkon, jossa oli eri kielillä kirjoitettu tekstejä siitä, miksi meidän pitäisi lähteä tuolle koko päivän (siis meidän ainokaisen päivän) vaellukselle hänen kanssaan.

Olkoon menneeksi. Mulla oli suunnitelmia lähteä gondolihissillä Indo-Kiinan korkeimmalle huipulle ja blaablaa ottaa nättejä kuvia, ja taisin Colinillekin sanoa, että lupaisin sitten mököttää koko loppuloman jos tuo mummeli huijasi meitä.

Päivän ohjelma olisi seuraavanlainen: Me kävelisimme Mama Sungin omaan kotikylään, jonne olisi noin 15 kilometrin matka, söisimme siellä ruuan ja päivän päätteeksi kylältä joku ajaisi meidät skootterilla takaisin siten, että ehtisimme hyvissä ajoin junaan.

Ja mehän käveltiin. 

Oli niin jyrkkiä ylämäkiä, että multa loppui kunto kesken. Oli polkua ja kivikkoa, ja välillä otettiin oikopolku riisipellon portaalla. Ei siellä ollut teitä. Lämpötila oli Singaporen aurinkoon miellyttävä, mutta vettä kului paljon. Mama Sungista ei huomannut yhtään väsymisen merkkiä. Hän oli jokaisen kukkulan päällä ensimmäisenä ja kulutti odotusaikansa tekemällä meille heinästä lahjoja koristeiksi tai keräämällä kotiinsa erilaisia lääkerohtoja.

Suurimman osan ajasta hän kuitenkin köpötti meidän kanssa ja kertoi heidän kulttuuristaan ja elämästään vuoristossa.




Mama Sung ei ollut vietnamilainen. Hän kuului Hmongeihin, joka on Aasiassa, pääosin Kiinassa oleva etninen ryhmä, joita on maailmalla vielä muutamia miljoonia jäljellä. Hmongit puhuvat hmongin kieltä, ovat kristittyjä. Kyläläisten mielestä on tärkeää, että lapset käyvät koulussa. Hmongit ovat perinteisesti eläneet vuoristossa viljelemällä riisiä noilla kauniilla porrastetuilla riisipelloilla, mutta nykyaikana toiseksi vaihtoehdoksi on noussut turismi. We wear beautiful clothes and turists take lot of photo, Mama Sung sanoi, ja viittoi omia (tuskaisen kuumilta näyttäviä) vaatteitaan.




Jossain vaiheessa retkikuntaan liittyi vielä kaksi muutakin kyläläistä ja heidän joukossaan israelilainen turisti. Israelilaisella oli rinkka selässään: hän oli jäämässä yöksi. Hänellä ja emännällään oli ohjelmassa laittaa illalla yhdessä ruokaa ja käydä tutustumassa kyläläisiin.








Kylän muut naiset olivat todella kiinnostuneita meidän perheistä ja koulutuksesta. Heitä kiinnosti myös, miten me olimme päätyneet Sapaan ja mistä me olimme kotoisin. Toistin Suomen maan heille ainakin viidesti, kunnes Mama Sungilla valaistui hehkulamppu pään päällä. Hän nosti etusormensa pystyyn ja kaivoi laukustaan sen saman muistivihkonsa ja sieltä aukeaman, jossa kreikan kieltä.

Israelilainen osasi lukea sitä. Hän käveli hetken meidän perässä ja hihitteli itselleen. Siellä puhuttiin kuulemma ilojuomasta ja ilotupakasta.

Meillekin tarjottiin niitä, kun oltiin päästy Mama Sungin kotiin.

Perille päästyä Mama Sung istutti meidät muovijakkaroihin ihailemaan hänen pihansa maisemaa. Hänen piti lähteä kylille hoitamaan vielä jotain asioita. Colin nukahti siihen muovijakkaraan heti, joten mä viihdytin itseäni vilkuttelemaalla naapurin pikkulapsille ja jahtaamalla Mama Sungin kanoja.

Kun Mama Sung tuli takaisin, hänellä oli ruoka-ainesten joukossa .. ilotupakkaa.. :D Colin heräsi ihan samointein ja otti miljoona selfietä ton kasvin kanssa, kuulemma Kanadassa tulisi kaikki superkateellisiksi. Me jätettiin se risu toki sinne, Singaporessa huumeiden maahantuonnista saa automaattisesti kuolemantuomion ja sitä paitsi Mama Sung tarvitsi sitä meitä enemmän; hän tekisi kannabiksesta vaatteita.

Meillä oli siellä talolla aika turha olo. Mama Sung keitteli meille toisella kädellä ruokaa ja toisella syötti pihassa olevia possuja, kanoja ja ankkoja (jotka ovat ensin hänen lemmikkinsä ja myöhemmin ruokaa) ja samalla viihdytti meitä.




Hän jutteli säästä, kuinka vuoristossa voi tulla talvella kylmä, luntakin joinakin talvina. Mä katselin talon seiniä raksalaisen asenteella ja kurkin sen lautojen välistä ulos. Niin hyvät eristeet. Talossa oli yksi sähköpistoke, jolla pystyi lataamaan puhelinta, ja kun kysyin Mamalta, kaipasiko hän sinne mitään muuta, hän pudisti päätään. Hänellä oli aviomies ja poika samassa talossa asumassa, ja se oli kaikki, mitä tarvitsi. Hän oli kerran käynyt Vietnamin pääkaupungissa, Hanoissa (8h junamatkan takana), mutta se oli kuulemma kamala kokemus. Too much people. 

Ilta kruunattiin vielä juhla-aterialla, joka oli riisiä kananmunalla ja kurkkusiipaleita. Päästiin vielä maistamaan sitä ilojuomaakin, riisiviinaa. Meille sekään ei maistunut, mutta kun Mama Sung kertoi niistä turisteista, jotka aina uudelleen tulivat talolle vierailulle, oli helppoa ymmärtää, miksi. Että riisiviina ei kuulemma loppuisi. Hänen miehensä osasi tehdä sitä lisää tarvittaessa. 


Ilman riisiviinaakin kokemus oli ollut silmiäavaava. Kun oma älypuhelin siellä talolla värähti akun loppumista, laitoin sen kokonaan kiinni. Vaikka mulla olisi ollutkin dataa käytettävissä, en olisi silloin halunnut olla yhteydessä yhtään kenenkään. Piti nauttia jokaisesta hetkestä siellä pikkuruisessa kylässä ja nauttia maisemista.

Koska noi on niitä hetkiä, joita ei voi sanoin selittää. Ne tarvitsee itse kokea.

(Ja jos joku lukijoista haluaa, mulla on tallessa Mama Sungin puhelinnumero ;)

..Ja siitä alkutekstissä olevasta muistivihkosta: Mama Sung ei osannut lukea. Hän oli oppinut englannin muilta turisteilta, mutta hän ei tiennyt, mitä siinä muistivihkossa sanottiin. Ei hänen tarvinnut, hän sanoi, koska aina, kun hän näytti sitä vihkoa, hän sai itselleen matkaseuraa. 

// The text above was copied from a notebook that belongs to Mama Sung, a gorgerous lady that I and Colin met in Sapa, a mountainous village in Northern Vietnam. At that point we were tired after getting a bad sleep in an overnight train and spending another bumpy hour in a bus. But there we were, in Sapa, a picture beautiful place that we had only one day time to explore.

Mama Sung wanted us to join her. She was going to spend her day walking a 15 kilometers trip to her home village, and she asked us to come with us. We would spend that day walking , visiting her home village and eating local food at her house. As we had only one day to spend there, and there was lots to see, we were a little skeptic. Luckily she had her ways to convince us; after she pulled that little notebook from her purse and showing small notes written in different languages, we changed our minds and decided to follow that tiny woman to her home.

The walk itself was tough. Weather was warm and the hills were steep. I seemed to have the worst condition. Mama Sung wasn't even breathing heavily, she climbed those hills without any problems and then spent minutes of waiting in the top collecting medical plants and enjoying the view. But she wasn't bothered. She understood that that kind of walking wasn't something that we do every day. The path was in really bad condition at some places. Also my picture taking took some time ;).

Mama Sung spoke surprisingly good English. She had learned it from tourists. She told us stories from their culture and what it is like to live in a mountain village. She wasn't Vietnamese: she was part of Hmong ethnic group. They are mostly catholic and there is a few millions of them, mostly located in China's mountainous areas.

At some point two other local women and their Israeli friend joined us. That Israeli person was carrying a backpack: he was going to spend an overnight at the village. Along with growing rice, tourism is increasingly important business for Hmongs.

Mama Sung's home was adorable, but not luxurious, though. It had almost see-through walls and only one power socket, but she still said she had everything needed there. Small family, including husband, son and numerous animals walking in the yard, so it was easy to believe. She had visited the capital of Vietnam once, but didn't like that experience. Too much people. 

We celebrated our day by eating Mama Sung's self made meal: cucumbers, rice and eggs, along with some rice wine. We didn't like that alcoholic drink too much, but that situation itself was super nice. Knowing that we were kilometers away from any development (there wasn't even proper roads going to that village), in a local Hmong's house was exciting. After seeing so much, hearing so many stories and being allowed to introduce us to that Hmong culture, we were nothing but thankful.

That is one of those memories you cannot explain by writing or telling stories. You just have to experience by yourself. And in case somebody is interested, I have Mama Sung's telephone number! :)