20.4.2016

Choosing travel destination: Vietnam

(En keksinyt, missä muussakaan kohdassa sanoa tämä, joten sanon heti alkuunsa: tän tekstin kuvat on otettu Hanoin kaduilta, ja Hanoi on Vietnamin pääkaupunki)

No siis faktahan on, että jos tahtoo tehdä jotain, niin sitten pitää tehdä niin.

Esimerkiksi, jos haluaa matkustaa Vietnamiin, niin sitten pitää matkustaa Vietnamiin. Ei haittaa, vaikkei oikeasti olisi aikaa, ei rahaa, eikä matkaseuraakaan. Mun kaikki kaverit oli ihan tylsiä ja sanoi, että reading week on muka sitä varten, että silloin opiskellaan. En ymmärrä ollenkaan.

Olin kuitenkin jo totutellut siihen ajatukseen, että Vietnam jää myöhempään elämään.

Tilanne kuitenkin muuttui nopeasti, kun kanadalainen vaihto-oppilas Colin, jota en ollut koskaan tavannut, kirjoitti vaihtareiden facebook-ryhmään etsivänsä matkaseuraa Vietnamiin. Ei siihen jäänyt paljon vaihtoehtoja. Colin käytti sanoja Halong Bay, Sapa ja trekking.

Noi kolme on yhdessä varsinainen pyhä kolminaisuus. Siihen mahdollisuuteen oli vaan pakko tarttua.

Parin facebook-keskustelun perusteella Colin vaikutti ihan mukavalta matkaseuralta, joten laitettiin lentoliput varaukseen. Ajatus siitä, ettei hän tuntenut mua yhtään sen enempää kuin minä häntä, lohdutti vähän. Ja ainahan oli mahdollisuus jatkaa matkaa yksin, koska kerrankos sitä Vietnamissa yksin reissaa. 

Me tavattiin ensimmäisen kerran matkalla lentokentälle, ja heti oli selvää, että siitä tulisi ihan eeppinen reissu. Ja tulihan siitä.

Joten tarinan opetus on, että pitää uskaltaa ottaa riskejä. 


(P.s Sori, ei postausta eilen.

Vanha, epämiellyttävä kaveri tuli kylään

Silloin ei voi pitää silmiä auki, kun häikäsee liikaa, vaikka oikeasti on pimeä, pitää laittaa kattotuuletin kiinni, kun siitä lähtevä ääni tuntuu liian kovalta. Silloin vessanpöntön halailu olikin juuri sitä, mihin olin ajatellut sen illan käyttää

Kun rukoilee kaikkia kirurgi-jumalia, että tulkaa leikkaamaan multa pää irti. Migreeni)


//Today a short story about how I decided to travel to Vietnam and how I met with my travel buddy, Colin.

I had wanted to travel to Vietnam already for a long time. I know so many people saying it was their favorite travel destination, so I wanted to experience it myself too. However, all of my friends were too busy with their studying, (and actually so were I, but I didn't care..), so I had accepted the fact that trip to Vietnam would not happen while living in Singapore. Maybe later. 

Plans changed, when a Canadian guy called Colin posted to our exchangers' facebook-group about his plans. He was looking for a travel buddy to Northern Vietnam. He wanted to Sapa, Halong Bay and trekking. And so did I.

So I desperately wanted to join him, even without meeting him even once beforehand. We met for the first time on our way to airport, after paying already plane tickets etc. There was a little risk, but we could always continue traveling alone.

Our trip however turned out to be a success, we had a great time together, and hence the lesson of this text is, that sometimes it is worth taking a little risks.