15.3.2016

Myanmar 2/4 - Mandalay

Kuten eilen mainitsinkin, ensimmäinen Myanmarissa vierailemamme kaupunki oli Mandalay. Siellä meni vähän kaikki mahdollinen pieleen.

Yhdellä oli ruokamyrkytys, toisella oli malarialääkkeistä aiheutunut kuume. Mun maha ei yleisesti tykkää reissaamisesta ja loputkin terveet reissaajat olivat väsyneitä edellisyön lentokenttäyöpymisen takia.

Mandalay oli kaaos.

Liikenteessä oli sekaisin kaikki mahdolliset ajoneuvot ja eläimet yhdessä sekasorrossa ilman kaistoja ja liikennesääntöjä. Raskaimmilla ajoneuvoilla oli poikkeuksetta etuajo-oikeus ja omasta sijainnista ilmoitettiin töötillä. Rakennuskanta oli mallia alkeellinen ja alue oli niin saastainen, että tälle länsimaalaiselle tuli todellakin käsidesiä ikävä.


Mandalay oli rasittava.

Opittiin, että reissaamisen ilo katoaa heti, jos matkaseurue on iso, ilman nettiyhteyttä ja majoittunut kolmeen eri hotelliin. Lisäksi liikkumisen puolesta oltiin täysin taksien varassa, koska alueen hullussa liikenteessä ei tullut mieleenkään kävellä minnekään.

Mandalayssa ylitettiin katu yhden kerran ja se oli about pelottavinta ikinä. Niin hullua liikenne oli.

Me käytiin kahdessa (=jokaisessa) Mandalayn turistikohteessa.

Ensimmäisenä Mandalayn vuorella, jonka päällä oli yllättäen temppeli. Sää oli harmillisen harmaa, mutta kirkkaana päivänä sieltä olisi ollut huikeat maisemat!


Norjalaisen kaverin kanssa piti kääriytyä vähän peittävämpiin asusteisiin..


Auringonlaskun aikaan ajettiin taksilla U Bein -sillalle, joka on varmasti Mandalayn kuuluisin nähtävyys. Se on 1850-luvulla rakennettu yli kilometrin pituinen silta, josta on edelleen alkuperäisiä puurakenteita jäljellä. TripAdvisor kehotti meitä menemään sinne nimenomaan auringonlaskun aikaan, ja niin näytti kaikki muutkin turistit tekevän. Muistan ajatelleeni, että oli jopa kivaa nähdä pitkästä aikaa muitakin turisteja. Niin pahasti Mandalayssä maailman todellinen karuus iski päin näköä.



Sillalla juteltiin erään buddhalaisen munkin kanssa. Munkki puhui yllättävän hyvää englantia, ja hänellä oli paljon juttuja kerrottavanaan Myanmarin tilanteesta. Poliittinen keskustelu oli toki mielenkiintoinen, mutta omasta mielestäni vieläkin mielenkiintoisempi oli munkin kertomus hänen omasta elämästään. 

Munkki viittoi meille oman asuinpaikkansa, luostarin parinsadan metrin päässä sillasta. Hän toimii siellä meditaation opettajana ja hän meditoi joka päivä viisi tuntia. Loppuaikansa hän kirjoittaa meditaatiosta. Jokaisen työpäivän jälkeen hän kävelee sillalle katsomaan auringonlaskua. Joka. Ikinen. Päivä. Rautahermojen ruumiillistuma. Respect.


Mandalay-päivän jälkeen matka jatkui varhain aamulla Baganiin. Siitä myöhemmissä postauksissa lisää.