25.3.2016

DivingDivingDivingDiving+NightDiving

Otsikossa oli lueteltuna jokainen Gilin sukellus.

Oonkohan tarpeeksi edellisissä teksteissä riveillä ja rivien väleissä kertonut, kuinka into piukassa me tuolla oltiin?

Mä en vaan vieläkään voi ymmärtää miten mikään tällä maapallolla voi olla noin kaunista. Menee ihan heittämällä mun top1-luontokohteisiin ( tiedän, että olin vannonut ikuista rakkautta Suomen luontoa kohtaan, mutta näin nyt vaan pääsi käymään.)

Siellä veden pohjassa elo on vaan niin maagista. Koko ajan riittää katseltavaa, ja jos ei tarvitsis huolehtia regulaattorin kautta hengittämisestä, mä toljottasin sinne pohjaan koko ajan suu auki. Noi korallit, noi kalat, noi maailman kauneimmat ja värikkäimmät otukset, joiden valtakunnassa meillä on kunnia vierailla.

Se jatkuva pohjassa oleva kuhina, joka väpättää veden virtauksen mukana niin rauhalliseen tahtiin, että on vaikeaa uskoa, mitä kaikkia pahuuksia sen veden pinnan yläpuolella tapahtuu. Ja samalla kauhistuttaa ajatella, kuinka vaarassa ne meidänkin vierailemat vedenalaiset kohteet on.

Korallien ja kalojen lisäksi oli sitten vielä ne kilpikonnat. Ihanat, ihanat kilpparit, joita mä olisin voinut tuijottaa koko sukellusajan paikallaan vaan niiden vieressä kelluen. En vaan unohda sitä hetkeä, kun ekan kerran Dive Master näytti käsillään kilpikonna-merkin, ja osoitti kaukaisuuteen. Pikkuhiljaa itsekin hahmotti kilpparin siluetin, sitten toisen ja yhteensä sukelluksien aikana nähtiin useita kymmeniä. Ne oli isoja, isoimmat ihan varmasti meidän itsemme kokoisia, niin rauhallisia ja viisaan näköisiä, että helppo uskoa niiden olevan yli satavuotiaita (kuulemma ovat).

Tähän loppuun vielä kertomus näistä tämän tekstin kuvista. Mulla ei ole sukellukseen soveltuvaa kameraa, ja vuokrakameran löytäminen osoittautui tosi haastavaksi. Mulle valokuvat on kuitenkin tosi tärkeitä. Sukelluskeskuksella pistin hankala asiakas -vaihteen päälle ja käytin kaikki suostuttelukeinot meidän Dive Masteriin, jotta hän ottaisi muutaman kuvan meidän sukelluksesta henkilökohtaisella kamerallaan.

Ja ottihan hän. Sukelluksen jälkeen hänen kamerassa oli satoja kuvia meidän ihmisten räpylöistä, takapuolista ja sinisestä vedestä. Olin vissiin unohtanut sanoa, että omaa pärstää näkee ihan tarpeeksi muutenkin, mutta niitä kaloja ja koralleja olisi kiva muistella myöhemminkin. Onneksi sain kuitenkin nämä neljä tämän tekstin kuvaa.

Sukelluksella oli kuitenkin mukana myös itävaltalainen pariskunta, jolla oli kamera mukana. He olivat mukavia ja lupasivat lähettää mulle joitakin kuvia oman reissunsa päätyttyä. Vannotin heitä lähettämään, mutta jotenkin jäi kuitenkin fiilis, etten mä tule niitä saamaan. Vaikka kirjoitin heille muistiin kolme vaihtoehtoista sähköpostiosoitetta ihan varmuuden vuoksi.