1.2.2016

Jogging

Kävin juoksemassa hölkkäämässä.

Edellinen lenkki oli syyskuun 19. Se oli mun elämäni paras päivä. Mun eka maraton.

Edellisen lenkin jälkeen juoksu ei enää ollut mukavaa. En ikinä halua juosta silloin, kun se tuntuu pakkopullalta. Lähden lenkille, koska mun kroppa pyytää sitä. Urheilemisen pitää olla kivaa.

Juoksutauko venyi kovin pitkäksi. Oli siis jo aikakin alkaa vähän jumpata.

Tänään houkuttelin itseni matolle. Lupasin itselleni, että juoksen niin hitaasti ja niin lyhyen ajan, kuin tuntuu hyvältä. 10 minuuttia, ajattelin. Hitaasti.

Lopulta päädyin juoksemaan niin pitkään, että kuntosalin muori tuli sulkemaan kuntosalin lounaansa ajaksi. Vauhti oli pikkuhiljaa noussut. Väsytti, mutten olisi tahtonut lopettaa. Kunto on huonontunut muutamassa kuukaudessa paljon.

Tärkeintä oli kuitenkin, että muistin taas, miksi mä rakastan juoksua. Ilman sitä mun elämästä puuttuu palanen.