19.1.2016

Tired of being constantly lost

Koulun kampus on massiivinen.

Se on levittäytynyt laajalle pinta-alalle ja kasvanut korkeutta paljon myös ylöspäin. Sokkelo. Pahinta kuitenkin on, että alue on pinnanmuodoiltaan todella vaihteleva, joten aluetta on todella hankalaa hahmottaa. Rakennuksia saman facultyn sisällä voi olla toistakymmentä, ja rakennusten välillä sukkuloidaan pieniä ja ahtaita käytäviä pitkin. Vierekkäisten rakennusten kerrokset eivät ole samassa korkeudessa, ja vaikka olisivatkin, niin niiden kerrosluvut eivät täsmää. On normaalia, että eri rakennuksia yhdistävän käytävän toisessa päässä on seitsemäs kerros ja toisessa päässä kolmas. Lisäksi kaikista kerroksista ei tietenkään ole pääsyä kaikkiin kerroksiin.

Tällä kampuksella perinteiseen karttaan voi luottaa ainoastaan, jos suunnistaa ulkona. Sisätiloissa suunnistaminen toimii ainoastaan yritys-erehdys-periaatteella, mikä aiheuttaa toisinaan pientä turhautumista. 2D-kartta ei riitä. Tarvitaan yksi dimensio lisää.

Koska mun kaikki moduulit ovat eri laitoksilla, olen joutunut tutustumaan neljän eri laitoksen tiloihin. Tämä eksyily on vienyt mut kuitenkin myös jännittäviin seikkailuihin. Olen vieraillut kylmälabrassa, nanotekniikan tiloissa ja aasialaisen kulttuurin tutkimuksen käytävällä. Kaikissa tiloissa on erilaiset tunnelmansa. En todellakaan ollut tervetullut kaikkiin tiloihin, varsinkaan kylmälabraan, jonne ajauduin lukitun oven läpi toisten opiskelijoiden vanavehdessä. He kun näyttivät siltä, että olisivat matkalla samalle luennolle kuin minäkin..

Vaikka olisi kiire, kampuksella ei voi myöskään juosta. Ei yleisen viihtyvyyden tai kulttuurierojen vuoksi, vaan siksi, että koko kampuksen kaikki pinnat on päällystetty erilaisilla kaakeleilla. Kun maa on märkä, täällä on yhtä liukasta kuin kotona talvella. Viime viikolla yksi kaveri liukastui kaakeleihin niin, että hänen poskeaan ja polviaan komistaa vieläkin pahat haavat.

Sitten kun siirtyminen sattuu juurikin päivän sadekuuron aikana ja on ehtinyt liukastella kampuksen läpi, tunkenut itsensä ihmismassan läpi täpötäyteen kampusbussiin, joka ei mene sittenkään väärään suuntaan, löytänyt tiensä perille oikeaan luentosaliin ja saanut istumapaikan, on aika onnitella itseään. Luennolle ehtiminen ei ole koskaan itsestäänselvyys. Lähden edelleen aamuisin koululle 1,5 tuntia ennen ensimmäisen luennon alkua, koska koskaan ei voi tietää, kuinka pahasti eksyy.

Sitten, kun on löytänyt itsensä perille, voi jälleen todeta, että tämä koulu on parasta, mitä mä tällä hetkellä tiedän.

Alla vielä todiste siitä, etten mä ole ainoa, joka täällä eksyilee. Noi ohjeet jouduin tänään googlata, että löytäisin perille ICuben auditorioon. ICube kuuluu tietotekniikan laitokseen, mutta polku sinne kulki kauppiksen läpi ja tämän oikopolun aikana joutui kulkemaan kolmessa eri kerroksessa.