8.1.2016

Let's go to maccau, he said, and just kept laughing

Englanti on ollut mulle aina vähän complicated issue. 

Ala-asteella se oli vain yksi aineista, joista pidin vähemmän kuin matikasta. 

Yläasteella mut laitettiin syventävän englannin kurssille, vaikka olin kielitaitoni kanssa tosi epävarma. Kerran opettaja tuli sanomaan mulle, että ainoa syy, miksei mua pudotettu takaisin normaaliin ryhmään oli se, että yritin niin kovasti. Yrittämisestä huolimatta joissakin esseissä oli jokaikisessä sanassa jotain korjattavaa.  

Lukiossa olin jo luopunut toivosta. En osannut, englanti ei kiinnostanut. Kuvittelin mulle sellaisen loppuelämän, jossa en tarvitse englantia. Ikinä. Ylppäreissä sain kuullunymmärtämisestä koulun huonoimmat pisteet ja ihmettelen vieläkin, mikä sai mut jatkamaan vielä kokeen jälkimmäiseen kirjalliseen osioon. 

Yliopistolla tilanne muuttui (ylläri), kun yhtäkkiä koulukurssit ja puolet koulukavereista ovat englanninkielisiä. Englannista tuli arkipäiväistä. Koululla tarjusin vihdoin, ettei tärkeintä ole täydellinen kielioppi tai ääntäminen, vaan se, että ihmiset ymmärtävät. Mitä enemmän olen jutellut ihmisten kanssa, sitä enemmän saan hyvää mieltä siitä, että mua ymmärretään. Ennen sporeen lähtöä tilanne oli siis hallinnassa. Mä ja englanti tullaan toimeen, vaikka tieteellisen tekstin lukeminen on multa edelleen tooosi hidasta, enkä todellakaan tajua läheskään kaikkea. 

Täällä Sporessa englanti on tietysti pääkieli. Olen saanut uusia kavereita maailman jokaisesta kolkasta, joten myös erilaisia murteita on paljon. Paikalliset puhuvat Singlishiä, joka on sekoitus englantia, kiinaa, malajia ja tamilia. Pahtinta on, että heillä tapa lausua sanoja on todella erilainen, joten välillä tuntuu, että olen palannut taas lähtöpisteeseen. Välillä tuntuu, etten taaskaan tajua mitään. 

Jotain muutosta omaan kielitaitoon on tapahtunut jo viikossa. Sanavarasto on laajentunut paljon ja englanti tuntuu muutenkin paljon varmemmalta. Aika paljon myös huomaan ajattelevani englanniksi.

Ongelmia on kuitenkin edelleen australialaisten kanssa, koska he puhuvat niin hullun nopeaa vauhtia. Helpoimpia taas ovat skandinaavit, koska he puhuvat samanlaisella puheen jaksotuksella. 

Tänään vaihtareille järjestettiin Heartland tour, joka oli johdatus singaporelaiseen elämään. Paikalla oli ainakin australialainen, kanadalainen, vietnamilainen ja kiinalainen. Ja arvatkaa, kenen kanssaan oli helpointa kommunikoida? Vietnamilaisen. Outoa :)


Heartland tour kesti koko päivän, mutta mulla oli aikaa olla sielllä vain kolme tuntia. Koko ajan kuitenkin käveltiin auringossa, ja mä sainkin ekat kokemukset auringonpistoksesta. Kamala olo.
Mulla oli kuitenkin syy lähteä sieltä ajoissa pois, koska mulle oli varattu iltapäiväksi ICA appointment. Se oli nopea toimitus, jossa multa kerättiin hullu määrä papereita liittyen maassaololupaan. 

Iltapäiväksi menin kotiin nukkumaan (ja juomaan vettä) ja parantelemaan auringonpistosta. 

Illlalla lähdettiin Rafflesin nurkille vielä yksille, ja sielläkin tajusin viettäväni aikaa varsin kansainvälisessä seurassa. Oli saksalaista, itävaltalaista ja australialaista. 


Kuppilasta muut lähtivät vielä jatkoille, mutta mä lähdin kotiin nukkumaan. Matkustin yön viimeisellä metrolla, ja mun piti vaihtaa linjaa. Chattasin puhelimella samaan aikaan, ja tietenkin menin väärään suuntaan. 
Onneksi täällä taksilla liikkuminen on halpaa ja taksin myös löytää helposti. Tällä kertaa taksikuski jopa puhui hyvää englantia, ja hän halusi opettaa mulle singlishiä. Siitä otsikko :) Maccau tarkoittaa syömistä singlishiksi. Juteltiin muutenkin kielistä paljon, ja taksikuskin ansiosta aloin tännekin englannista pohdiskelemaan.