12.1.2016

Embarrassment level: 100%

Täällä Sporessa professoreja kunnioitetaan vähän eri levelillä kuin kotona. Proffia kutsutaan proffiksi, heitä teititellään ja katsotaan ylöspäin. Opiskelijoille on kunnia, että he saavat osallistua tiettyjen proffien kursseille. Kursseille pääseminen ei ole itsestäänselvyys.

Proffat ovat siis arvojärjestyksessä vielä ylijumalistakin ylempänä.

Tänään oli mun toinen koulupäivä, ja päätin heti testata, miten ei kannata käyttäytyä. 

Mulla oli tänään kaksi luentoa peräkkäin, kahdenkymmenen minuutin välein, kampuksen vastakkaisissa kulmissa. Jo etukäteen tiesi, että yhtälö oli mahdoton, tulisin myöhästymään varmasti jälkimmäiseltä luennolta.

Täällä kampus on niin iso, ettei sitä kannata edes yrittää lähteä helteessä juoksemaan läpi. Shuttle bus kulkee about vartin välein, joten päätin odottaa sitä. Bussi tuli vartin päästä, ja oli täpötäynnä. (Ja täpötäynnä tarkoittaa oikeasti täynnä, niin paljon ettei ovetkaan mene kiinni eikä kaikkia matkustajia oteta mukaan pysäkeiltä)

Tiesin, että luennolle myöhässä meneminen on about pahin virhe ikinä, mutta menin silti. Mun takia opetus keskeytyy, kaikki keskittyvät odottamaan, että mä pääsen paikalleni istumaan. Sitten proffa lähtee kipuamaan luentosalin portaita mun luokseni ja tuo mulle erikseen luennolla jaetun printatun paperin. Sata silmäparia tuijottaa mua.

Meinasin kuolla häpeään jo tässä vaiheessa. Juon vettä (joka sekin muuten on laitonta täällä), laitan kaverille viestin, että löysin perille, ja syvennyn opetukseen. Taululla on kemiallisia kuvia, enkä todellakaan ymmärrä, miksi. Kurssin piti olla matematiikkaa. Ajattelen, että kemia liittyy siihen jotenkin, ja päätän jatkaa kuuntelemista.



Muutaman minuutin jälkeen kyllästyn kemiaan ja alan räpläämään saamiani paperisia luentokalvoja. Ensimmäisellä sivulla lukee jotain kemiallista. Tajuan olevani väärällä kurssilla, väärässä luentosalissa, väärään aikaan.


[Sensuuria]

Yritän minimoida vahingon. Voisin joko istua koko luennon loppuun ja lähteä luennolta coolisti muiden mukana pois. Tuntia oli siinä vaiheessa vielä yli tunti jäljellä. Googlasin oikean luokan numeron, se on vain muutaman sadan metrin päässä, joten ehtisin sinne vielä hyvin, jos heti lähtisin.

Nousin seisomaan ja lähdin kävelemään luentosalin ovelle. Koko luokka kohahti taas. Professori keskeytti opetuksensa ja kaikki taas katsoivat mua. En katsonut heitä vaan juoksin pois.

Todellakin toivon, ettei tuolla luennolla ollut ketään tuttua, joka huomasi mun pyrähdystäni. Selvisin oikeaan luentosaliin, keräsin rohkeutta salin ulkopuolella tosi pitkään, kävelin coolisti sisään, eikä kukaan noteerannut mua mitenkään. Jes. Tällaisista luennoista pidän enemmän.

Sen pituinen se.