2.1.2013

STJ 4

Alkaa olla aika rauhallinen olo. Joululomasta ja uudesta vuodesta selvitty, inttiä varten kaikki tarvittava on hankittu, kämppä siivottu, paperisota sodittu jnejne. Jäljellä olevat päivät aion viettää aikalailla vaakatasossa (eli samalla meiningillä kun menneetkin kaksi viikkoa :D). Sain inhottavan nuha-flunssan tähän vielä, toivottavasti ehdin parantua vielä loppuviikon aikana. Jännää, että joulunajan -30C ei aiheuttanut minkään näköistä tautia ja heti kun pääsee takaisin lämpimään kotiin niin se iskee?! Onneksi nyt on lämmennyt ja asteet jopa plussan puolella - sentään vähän iisimpi aloitus tulossa.

Urheilut on jääny viimeaikoina täysin nolliin. Salikortti loppui kuukautta sitten, joten jäljelle jäi vain juoksu, sitten tuli flunssaa ja se jäätävä koeviikko, josta kirjotin jo aikaisemmin, sitten lähdettiin joulun viettoon Ketolaan, jossa ainoa mahdollinen urheilumuoto on ah mun rakastama hiihto. Reilun neljän kilsan hiihtoreittiä tuli muutamia kertoja kierrettyä ja kerran kävin viiden kilsan lenkillä, muttei käytännössä mitään muuta. Nyt kotona taas on jäätävän liukasta plussakelien takia ja vielä kun nuha iski niin Tadaa! Meitsi lähtee inttiin siis oltuaan urheilematta kuukauteen kunnolla! 

Enköhän mä pärjää ihan hyvin.

Jos sitä vielä muutaman kerran tirauttasi itkua ton yhen olkapäätä vasten ja sen jälkeen kääntää nokka kohti uusia haasteita.

<3: (tuleva) Alokas Haapala